Keittiön tasot suunnittelun kohteena

, 2 kommenttia.
Kuvittelin jo jossain vaiheessa, että olimme saavuttaneet talomme suunnittelussa päätepisteen. Lukkoon lyödyt suunnitelmat löytyivät joka kerroksen seiniltä. Keittiön ja vaatehuoneen kaapit oli tilattu, kylpyhuoneen kalusteet hankittu, rakennustyöt hyvässä vauhdissa. No ei sitten ihan niinkään. Aloitin juuri uuden suunnittelurupeaman.

Ennen varsinaiseen sisustukseen liittyviä suunnittelukohteita on kuitenkin vielä kaksi keittiön suunnitteluun lukeutuvaa yksityiskohtaa, jotka pitäisi nyt päättää. Keittiön tasot ja liesituuletin.

Näistä työn alla on ensin mainittu. Tasojen lisäksi meille tulee samasta materiaalista saarekkeen päädyt. Varsin paljon materiaalia tarvitaan siis. En edelleenkään ihan tiedä, millainen taso meille sittenkään on tulossa. Unelmiemme keittiötaso olisi hyvin lähellä alla olevien kuvien mukaista tunnelmaa.




Sisustusarkkitehtimme suunnitelmissa tasoksi valikoitui hienostunut marmori Statuario Venato. 


Kuvassa marmorimalli yhdessä keittiön kaappien ja lattian mallipalojen kanssa.

Marmoritasoissa minua kuitenkin mietityttää pinnan säilyminen hyvänä. Vaikka marmoria paljon käytetäänkin keittiötasoissa, ei sitä varauksetta sinne suositella. Pinta on huokoinen ja pehmeä. Siihen jättää jälkensä niin viini, sitruuna kuin kahvikin. Statuario Venaton ohella toinen marmorivaihtoehto olisi perinteinen Carraran marmori, joka tunnetaan Suomessa erityisesti Finlandia-talon ulkoverhoilusta.

Varteenotettavimmaksi vaihtoehdoksi marmorin rinnalle on noussut kvartsi. Kysymys on marmoria kovemmasta ja kestävämmästä materiaalista, josta löytyy värivaihtoehtoja joka lähtöön. Eri valmistajilla on esimerkiksi marmorijäljitelmiä mitä erilaisimmilla sävyillä ja suonituksilla. Kvartsista on luonnon raaka-ainetta normaalisti yli 93 %.

Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, valitsisimme Statuario Venatoa muistuttavan Calacatta-kvartsikiven. Voimakkailla juovilla varustettu materiaali on vaihtoehdoista kuitenkin kaikkein kallein, minkä vuoksi olen ottanut harkintaan myös Carrara-marmoria jäljittelevän, pienijuovaisemman vaihtoehdon, joka olisi keskiharmaisiin kaapinoviin yhdistettynä mielestäni todella kaunis. Vaihtoehtoja löytyy useammalta valmistajalta. Värisävyt ja juovien tummuus vain vaihtelevat.

Compac Carrara
Silestone Lagoon
Technistone Supreme White
Silestone Blanco Orion
Silestone Lyra
Caesarstone Frosty Carrina
Silestone Snowy Ibiza
Cambria Torquay
Tulikivi Carrara
Louhi Carrara
Värimalleja vertailemalla on vaikea saada kuvaa siitä, millaiselta taso todellisuudessa näyttää. Oikeasti saman sävyisistä voi toinen kuvissa näyttää keltaiselta ja toinen harmaalta. Yllä olevista vaihtoehdoista on valikoitunut muutama suosikki, joista yksi on hienostunut Compac Carrara, jonka kävin jo katsastamassa lifestylekauppa TRE:ssä. Silmää miellyttävät myös vaihtoehdoista juovikkain, Silestone Blanco Orion, joka varsin tummasta kuvasta huolimatta on sävyltään vaalea ja Silestonen Snowy Ibiza. Ulkomaisten vaihtoehtojen lisäksi myös suomalaisten Tulikiven ja Louhi Kivitasojen toimittamat Carrara-jäljitelmät ovat nousseet suosikkien joukkoon. Pitää kuitenkin tehdä vielä kierros eri liikkeissä ennen päätöksentekoa.

Blanco Orion (vas.) ja Snowy Ibiza (oik.)




2 kommenttia :

  1. Hei,

    Meillä on aito carraran marmoritaso keittiössä ( mattapinta). Suojasimme tason mukana tulleella suoja-aineella, myös väritön (pellava)öljy ajaa saman asian. Meillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia tason kanssa, eikä jälkiä ole tullut. Toki järki mukana, ja pyyhimme tason aina käytön jälkeen minimoidaksemne riskit. Voin lämpimästi suositella "riskin" ottoa, eli aidon marmorin valitsemista. Muutama kuva löytyy instasta nimellä lindroosjenni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, jonka huomasin vasta, kumma kyllä, vasta nyt. Pallottelen edelleenkin aidon marmorin ja kvartsin välillä. Lapsiperheessä hieman mietityttää tuo marmori, kun kaikkea ei itse voi olla kontrolloimassa.

      Kävin katselemassa kuvia instassa. Teillä on todella kaunis tehty koti!

      Poista